Kalajuttuja

PM-pilkistä pieni juttu     tästä

Jani Hartonen pilkki Suomen pilkkimaajoukkueeseenKivijärven Kalaveikkojen Jani Hartonen pilkki Lahden Joutjärvellä käydyssä maajoukkuekarsinnassa kilpailun suurimman saaliin, 5126 g ja pilkki itsensä edustamaan Suomea pohjoismaiden pilkkimestaruuskilpailuihin 2021. Karsinnassa kilpailijat kokoontuivat Vierumäelle, josta kilpailun järjestäjä kertoi kilpailupaikan ja siirryttiin Joutjärvelle. Kilpailuun osallistui 154 pilkkijää ympäri Suomen ja paikalla oli Suomen parhaimmisto. Muut KKV:n pilkkijät eivät menestyneet kilpailussa.

KKV:n edustajat ovat kilpailleet kuluneen kesän aikana ahkerasti saavuttaen menestystä aina SM-kilpailuja myöten. 7.8 Kimolan kanavalla käydyissä SM-onkikilpailussa N60 sarjassa kilpaillut Arja Villanen oli kuudes häviten pronssimitalin 339 g:lla. Samoissa kilpailuissa Esko Japola saavutti myös
kuudennen sijan sarjassa M60 häviten pronssin 279 g:lla.                                  M60 joukkuekilpailussa KKV:n nelikko Japola, Kauko Nenonen, Jaakko Villanen ja Erkki Huopainen olivat myös kuudensia 54 joukkueen kilpailussa.                 N60 joukkuekilpailussa kolmikkomme Arja Villanen, Pirjo Huopainen ja Maritta Pulli olivat yhdeksänsiä 25 joukkueesta.
Laituripilkin SM-kilpailussa 25.9 Kuopiossa Juha Lainejärvi sijoittui 13:a 70 kilpailijan joukossa. N60 sarjassa Pirjo Huopainen oli 19 ja Arja Villanen 29 76 kilpailijan joukossa. M60 sarjassa Jaakko Villanen oli 26 174 kilpailijan joukossa. Sekä ongessa että laituripilkissä paikat arvotaan kilpailijoiden kesken, joten tuurilla on erityisen suuri merkitys menestyksen suhteen. Esim. laituripilkissä satojen kilpailijoiden joukossa erottui selvästi kalaisammat laiturit edukseen ja niihin arvonnassa päässeet menestyivät selvästi toisia paremmin.

Kuusamon pilkkiviikolla… 

KKV:n pilkkijöitä osallistui Erämaa Kuusamon pilkkiviikolle 9 - 15.4. Pilkkiviikko koostuu 10 osakilpailusta eri järvillä. Jokaisen osakilpailun 15 parasta sarjoittain saa cup-pisteitä. Viikon aikana eniten pisteitä sarjoittain pilkkinyt henkilö voittaa sarjansa pilkkiviikon. Lisäksi jokaisessa osakilpailussa palkittiin sarjoittain 6 parasta. Sarjoina olivat M-yleinen, N-yleinen, M-60, N-60 sekä nuoret 14 ja 20-vuotiaat. KKV:lle tuli kohtalaista menestystä, etenkin N-60 sarjan Pirjo Huopaiselle, joka pilkki sijoitukset 2, 4 ja 7. Yhteispisteissä Pirjo sijoittui 16. M-60 sarjassa KKV:n / LUK:n Pentti Simola pilkki sijat 4 ja 8 sekä M-yl. sarjassa Petri Lilja oli kerran 5 ja Emppu Ilves 9. Pilkkiviikkoa ennen 8.4 oli valtakunnallinen eläkeliiton SM-pilkki Kuusamossa. Luumäen paikallisyhdistyksen / KKV:n jäsenet menestyivät kilpailussa hyvin. M alle 70-sarjan Kauko Nenonen saavutti SM-pronssia 4516 g:n saaliilla. Pirjo Huopainen oli N yli 70-sarjan 4 1528 g:n saaliilla. Pronssin Pirjo hävisi yhdellä g:lla. M yli 70-sarjassa Pentti Simola oli 10 ja Erkki Huopainen 19. M alle 70-sarjan Juha Lainejärvi oli 17.

KKV Suomen 8 paras pilkkiseura!

Pilkinnän SM-kilpailut kisailtiin Joensuussa 5.3 Pyhäselän vesillä. KKV:sta mukana oli 19 pilkkijää ja 180 seuran joukossa seuramme sijoittui 8 parhaaksi! Tuo saavutus valtakunnallisesti on erittäin hyvä ja kertoo seuramme pilkkijöiden tekemästä hyvästä työstä. Henkilökohtaisissa sarjoissakin tuli menestystä. Petri Lilja oli M-yleisessä sarjassa viides 2288 g saaliilla, Jukka Uronen 19 1724 g:lla, Marko Ilves 26 1583 g:lla ja Mika Airaksinen 57 1100 g:lla. Kilpailijoita sarjassa oli 452. M-65 sarjassa Pekka Kokko oli 14 799 g:lla ja Jaakko Villanen 20 744 g:lla. Kilpailijoita sarjassa oli 267. M-yleisen sarjan joukkuekilpailussa kilpaili 55-joukkuetta, joista KKV:n joukkue oli 6. Joukkueessa pilkkivät Lilja, Ilves Airaksinen ja Juha Lainejärvi.

PM-pilkissä menestystä KKV:lle

Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin piirinmestaruuspilkit kilpailtiin 28.3 Iitin Urajärvellä. M-65 sarjan Kauko Nenonen pilkki pronssille 2564 g saaliillaan. Jaakko Villanen oli samassa sarjassa 9. KKV:n puheenjohtaja näytti "alaisilleen" mallia ja nappasi henkilökohtaisen pronssimitalin miesten yleisessä sarjassa. Juha Lainejärven tulos oli 2520 g. Mitalien makuun päästiin myös miesten joukkuekilpailussa, jossa yleisen sarjan joukkuehopeaa ottivat Petteri Kokko, Miro Meuronen, Toni Moilanen ja Jukka Uronen. N-65 sarjassa Pirjo Huopainen ja Arja Villanen olivat molemmat sarjassaan viidensiä samalla 644 g saaliillaan. Muista sijoituksista mainittakoon miesten sarjassa Toni Moilanen 10 ja Marko Ilves 11.